12. tammikuuta 2012

Lauran korttihaaste #17

Tällä viikolla Lauran korttihaasteessa työssä tulee käyttää joko reijittäjää tai nitojaa. Kumpikin on tuttu kapistus korttiaskarteluissa mutta tällä kertaa valitsin noista tuon ensimmäisen. Sitten mietin käytänkö sitä perinteiseen tapaan kukan keskustojen leikkaamiseen vai mitä sen kanssa keksin.

Kortin värimaailma lähti jostain syystä siniselle linjalle ja kun askartelulaatikon kätköistä löytyi valmiiksi paperiin kiinnitettyjä servettejä, niin nappasin sieltä mukaani suikaleen Marimekon unikkokuosista servettiä, josta leikkelin kukkien keskustat pois reijittäjällä. Näytti hieman hassulta ja epäonnistuneelta kokeilulta valkoista vasten mutta kun taustalle kiinnitin maskin läpi sävyttämääni pitsikangas+kartonki yhdistelmää niin jotenkin tuo unikko reikineen tuntuu passaavan ihan kivasti. Mitäs mieltä Sinä olet?

Väritin Sandin söpön balettitanssijan vesiväreillä ja pallon reunoihin lisäsin hieman kimalleliimaa. Pitsikangas+kartonki yhdistelmän kulmiin leikkasin uudella kulmaleikkurilla pieniä kukkasia, tosin jäävät kyllä kaiken muun roinan alle piiloon muualla paitsi tuolla vasemmalla ylhäällä. Silkkipaperista stanssattu piparikuvio tytön alle, itsetehty rusetti, pätkä kaunista kukkanauhaa sekä keltaista puotinarua ja valmista tuli.


Kortti nro 5/2012


Ja vielä näkyy pysyvän tekemäni uudenvuodenlupauskin, eli tässäpäs lisäksi oikein useassa määrin lähiotoksia kortista.








//Eemeli

1 kommentti:

  1. Voi ihanuutta, tosi kaunis! Kiitos, kun osallistuit haasteeseen! Laura

    VastaaPoista