31. toukokuuta 2011

Koukussa Kortteihin #30

Viimeistä viedään tämän kuun osalta, niin päivien kuin korttienkin suhteen. Ja huomennahan se sitten pitäisi alkaa kesä. Jokos on bikinit kaivettu esiin?

Tänään päätin jatkaa eilisen tapaan Koukussa Kortteihin -sivuston haasteiden parissa. Sieltä löytyi haaste, jossa piti tehdä eläinaiheinen kortti. Onneksi olin huomannut tämän jo eilen, niin minulla oli aamulla hyvää aikaa puuhastella kortin parissa kun odottelin tämän ilmeisesti kohta kaatopaikalla joutavan läppärini avautumista (reilu kaksi tuntiahan siinä jälleen tänäkin aamuna meni).

Kieltämättä aamulla laiskotti sen verran, että päätin napata valmiiksi väritetyn leimakuvan ja lähteä sitten valitsemaan lisukkeita sille. Tällä(kin) kertaa tämä taktiikka toi lisähaastetta kun materiaaleista ei vain millään löytynyt juuri oikeansävyisiä osasia korttiin. Jouduin siis päätymään siihen, että suosiolla laitan sitten useampaa sävyä korttiin -- ja kaikki vääriä sävyjä, niin ehkä silmä sitten tottuu niihin ja pitää kuvan sävyjä väärinä :)

Leimakuva on Whiff Of Joyn ja väritelty aikoinaan öljypastellikynillä. Taustalle leikkelin Tikkurilan värilastuista neliöitä ja väliin jääneet valkoiset kohdat saivat osakseen sandstone-sävyistä promarkeria. Mansetista irrotetun kukan purin osasiin ja kiinnitin yksitellen korttiin, keskustaksi laitoin sitten itsetehdyn pienen kukkasen. Hieman nauhaa kera rusetin, teksti leimattu suoraan värilastuihin, muutama kirkkaanpunainen jalokivi ja sitten leikiteltiin candyjen kanssa mitä sävyä ja mihin kohti korttia niitä kiinnittää.


Kortti nro 40/2011 - MYYTY


//Eemeli

30. toukokuuta 2011

Kesähaaste 1

Ei korttia ilman haastetta, tai ehkä se minun kohdallani toimii sellaisena kivana persuksille potkijana, että kun törmää kivaan haasteeseen niin sitten saa lisämotivaatiota kaivaa varusteet esille ja alkaa väkertää kortin kimpussa. Tällä kertaa törmäsin Koukussa Kortteihin -sivustolla alkaneeseen kesähaasteiden sarjaan, jossa ensimmäinen haaste oli putkahtanut aamusta ilmoille ja siinä tarjolla oli seuraavanlainen luonnos:













Leimakuva on Whiff Of Joyn tuotantoa ja värittelin sen promarkereilla kun jotenkin nyt tuntuu kaipaavan näihin kortteihin kirkkaita värejä ja näillä minun nykyisilläni väreillä sekä tekniikoilla ainoastaan promarkerit pystyvät sitä tarjoamaan.

Alimmaisena on valkoista tulostuspaperia, josta käsittelin tarvittavat (= näkyvät) kohdat keltaisella promarkerilla, myös nuo pienempien alueiden reunat on ihan tavallista valkoista paperia ja värjätty erivärisillä promarkereilla. Pallurakuviot tehty kuplamuovin ja distressien avulla (vihreää vihreälle ja valkoiselle paperille sekä sinistä valkoiselle) -- ihan hauskannäköiset niistä tuli näin ensikokeilulla. Myös nauha alunperin valkoinen ja väritetty promarkereilla. Kaikki nämä väritykset on tehty samoilla sävyillä, joita löytyy leimakuvastakin, joten kokonaisuus ei tule liian kirjavaksi.

Pienet ruusut väkerrelty itse opiskelun lomassa, metsänvihreät jalokivet luikertelevat tuon pallurakuvion mukaisesti ja viimeistelynä muutama suklaanruskea candy, joissa koristeina valkoisia pilkkuja. Tällaista lähden siis tarjoamaan kesähaasteeseen numero yksi.


Kortti nro 39/2011


Tässä lisäksi vielä pari lähikuvaa noista koristuksista.




//Eemeli

27. toukokuuta 2011

P*skarteluhaaste #92

Tämän viikon P*skarteluhaasteesta löytyi seuraavanlainen bingo-ruudukko, josta minun korttiini valikoitui pitsi-timantti-oranssi -yhdistelmä.













Taustaulle leimailin alalaitaan kukkasia ja kiinnitin niihin timantit keskelle. Ylälaitaan tuli sitten erivärisiä ja -muotoisia perhosia (vaaleimmat näkyvät aika heikosti kuvassa), ja näyttää pari ampiaistakin päässeen mukaan. Ja koska rusetit ovat nyt pop niin värjäsin pätkän valkoista nauhaa promarkerilla oranssiksi ennen korttiin kiinnittämistä. Leimakuvan värittelin enimmäkseen öljypastellliväreillä ja loppusilaukset tein promarkereilla. Kuvan alle vielä oranssia pitsiä ja nurkkaan yksi oranssi candy, niin jälleen on yksi uusi kortti nähnyt päivänvalon.

Kortti nro 38/2011

//Eemeli

26. toukokuuta 2011

Kortti 2 vaihtoehtoisista materiaaleista

Tällä viikolla on vuorossa Kitin laittamat materiaalit ja tässäpäs heti kärkeen kuvan maanantaina saapuneen kuoren sisällöstä. Teemana Kitin pussukassa oli Ihana Kesä.



Kaikenmoista ihanaa kuoren sisältä löytyi, tuo kukkapaperi oli sellainen tosi kimaltava (eli ihana) mutta eihän se tietysti tässä kuvassa näy. Mahdollisimman paljon näistä tarvikkeista piti sitten kortista löytyä eikä lupa ollut lisätä omista varastoista mitään.

Tämän toteutus on kyllä pyörinyt päässä jo monta päivää. Ensin suunnittelin lähteväni yhteen suuntaan mutta pienen sommittelun jälkeen totesin että tila loppuu kesken, sitten mielessäni oli kirkas kuva siitä miten kortin teen mutta sekään ei sitten enää tuntunut hyvältä. Vielä aamulla tarkoitus oli lähteä hieman toisella tapaa korttia tekemään mutta jotenkin siitäkin suunnitelmasta lähdettiin sivuraiteelle ja lopputulos ei kovin muistuttanut tätäkään.

Kuvan väritin promarkereilla kun niiden kanssa tämä touhu on vielä opettelun asteella (ei sillä että mikään muukaan väritystapa hallussa olisi mutta tämä nyt se uusin ja vähiten harjoiteltu taito, joten paljon tarvitsee kuvia alle ennenkuin edes jonkinmoista edistystä on havaittavissa), ja niillä sain kuvaan riittävän kirkkaat värit. Leikkelyä, sommittelua, vääntelyä ja kääntelyä. Ihan kaikkea korttiin en saanut mahtumaan, muun muassa aaltopahvi jäi ulkopuolelle ja osa koristeista. Mutta tällainen siitä sitten lopulta tuli:


THIS IS MY CARD FOR THE CHALLENGES
Kortti nro 37/2011 - MYYTY


Tässä kuvassa näkyy kivasti myös tuo kuviopaperin kimalteisuus, jota siis oli todella paljon. Osallistun tällä kortilla myös seuraaviin haasteisiin:

¤ A Gem of A Challenge #21: värit vesi-sitruuna-pinkki
¤ A Spoon Full of Sugar #153: jokin siivekäs olento
¤ Ai Factory: pinkki
¤ Card Cupids: kirkkaat värit
¤ CES #37: koristeet
¤ Crafts 4 Eternity #20: kukka, nauha ja blingblingiä
¤ Crafty Purple Frog: kauniita asioita
¤ Delicious Doodles #26: aurinkoinen kortti
¤ Divas by Design #2: tyttökortti
¤ Fairy Knoll: kukkasia
¤ House of Gilli: kukkasia
¤ I Did it Creations #56: mitä vain
¤ Little Claire's #7: kimallusta
¤ Make It Monday #38: mitä vain
¤ My Mum's Craft Shop #7: lempivärit
¤ One Stich At A Time #63: blingblingiä
¤ PaperPlay: kukkasia
¤ Passion for ProMarkers #101: kaksi jotain (2 papers, 2 colors, 2 ribbon)
¤ Penny's Paper-Crafty #54: kesäkortti
¤ Stampavie and more #143: pinkkiä, pinkkiä, pinkkiä
¤ Stamps & Fun #48: kukkasia
¤ Sweet Stampin: puutarhassa
¤ The Cheerful Stamp Pad #18: värikäs kortti (colored the girl with promarkers to match the papers and embellies)
¤ The Emerald Faerie #1: mitä vain
¤ The Paper Shelter #15: mitä vain
¤ The Pixie Cottage #71: aurinko/kesäkortti
¤ Use it Tuesday #8: kukkasia
¤ Woodware USA #28: mitä vain


Ja tämähän siis oli näitä vaihtoehtoisten materiaalien kortteja, jossa mukana ovat myös KitiRiitta ja Sande, joiden kortit kannattaa käydä kurkkaamassa.






//Eemeli

25. toukokuuta 2011

Pastellinsävyä ja koristuksia

Tästä se kaikki sitten lähti tällä kertaa; törmätty haasteeseen, jossa piti käyttää pastellinsävyjä - yön yli mietitty ja suunniteltu mitä tehdä - aamulla ensimmäisenä candy-laatikolle katsomaan mitä pastellisävyjä sieltä löytyi ja sitten vain sopivanväriset paperit nille kavereiksi.

Välillä on hyvä tehdä myös näitä kortteja, joissa ei ole tekstejä, niin sopivat sitten melkeinpä tilanteeseen kuin tilanteeseen. Osallistun tällä tekeleellä myös seuraaviin haasteisiin:

¤ A Spoon Full Of Sugar #153: siivekkäitä olentoja
¤ Anything Goes #41: seuraavanlainen bingo-ruudukko (ribbon-flowers-punches)












¤ CES #37: koristeet
¤ Craft Us Crazy #8: jotain uutta ja/tai lempikoristeet (my favourite embellies are candys and something new are the bows)
¤ Crafts 4 Eternity #20: kukka, nauha ja blingiä
¤ Cupcake Inspirations #112: seuraavanlainen insipiraatiokuva (love the pastel colors)













¤ Easy Craft Projects #38: pastellivärit
¤ Papertake: pastellivärit
¤ The Paper Shelter #15: mitä vain

Kortissa käytin siis kolmea eriväristä paperia, joista tein pienempiä neliöitä, joiden reunat käsittelin musteella. Candyja muutamaan kulmaan, kukat saatuja ja keskelle kiinnitin vaaleanvihreät puolihelmet, perhoset leikkasin kortissakin käytetystä vaaleanpunaisesta paperista ja taivuttelin niiden siipiä hieman ylöspäin. Lopuksi vielä tein pari pientä rusettia, jotka kiinnitin korttiin. Tällainen siitä sitten lopulta tuli:


Kortti nro 36/2011 - MYYTY


Ja toinen kuva hieman eri kulmasta niin näkyy tuota kolmiulotteisuuttakin.



//Eemeli

24. toukokuuta 2011

Magnoliahaaste #58

Tämän viikon Magnoliahaasteessa oli aiheena kortin tekeminen pienelle prinsessalle. Jokusen verran olen saanut kaikenmoisia Magnoliaiaiheisia leimakuvia (kiitos vain Teille ihanille kanssasisarille, jotka niitä olette minulle lähettäneet), joten sitä laatikkoa aloin kaivelemaan ja etsimään sopivaa kuvaa prinsessan korttiin. Sieltä käsiin sattui söpö poni ja näin sen heti kirkkaan pinkkinä silmissäni, joten ei muuta kuin promarkereita esiin ja värityshommiin.

Taustan raidalliset kartongit ja kukkaset on leikelty jotain dna'n papereita sisältäneestä kansiosta (jälleen kerran kierrätystä). Taustan päälle kiinnitetty vaaleanpunaista pitsikangasta, johon teksti leimattu suoraan ja kruunuun lisätty hieman pinkkiä kimalleliimaa. Kukkien keskustoiksi laitoin vaaleanpunaiset jalokivet ja pienen prinsessan kortti on sitä myöten valmis.


Kortti nro 35/2011



//Eemeli

21. toukokuuta 2011

Sinisiä kukkia valmistuneelle

Minä kyllä olen nyt hullaantunut näihin card candyihin aivan totaalisesti -- jos joku sitä ei vielä ole huomannut :) Jotenkin minusta nämä ovat itsessään sellaisia katseenvangitsijoita ettei leimakuvaa tarvita vaan kortin voi lähteä rakentamaan pelkästään näiden candyjen ympärille. Tämän kortin kanssa kävi kyllä siten, että sormet syyhysi päästä kokeilemaan uutta Distress Inkiä ja muut osaset piti sitten sovittaa siihen.

Taustalle leimattu suoraan korttipohjaan kukkasia 7gypsiesin leimasinsetistä löytyneellä auringonkukalla. Teksti leimattu samaiselle kartongille ja samalla sävyllä sekä kiinnitetty tummansinisen Tikkurilan värilastun päälle. Sitten pientä sommittelua tekstin ja candyjen kanssa, ja tällainen simppeli valmistujaiskortti siitä sitten syntyi. Muutama vaaleansininen jalokivi vielä nurkkaa koristamaan. Osallistun kortillani myös seuraaviin haasteisiin:

¤ CES #37: koristeet (card candy and midnight blue Stickles)
¤ Crafty Catz #83: mitä vain
¤ Creative Stamp Friends #25: lempivärit (I just love blue color :)
¤ Cupcake Inspiration #111: seuraavanlainen inspiraatiokuva (got my inspiration from the blue color that is my absolute favourite :)













¤ Desert Islands Crafts #8: tarvikelista (square card, flower and glitter)
¤ PaperPlay: kimallusta (Midnight Blue Stickles and some rhinestones)
¤ Stamp Something: rantavärit (my first thought 'bout beach is definitely blue ocean)

Kortti nro 34/2011 - MYYTY

Lisäksi vielä lähikuva tekstistä, jonka ympärillä nuo keskustat on tehty Sticklesin kimalleliimalla, josta löytyi tähän vallan passeli sävy (Midnight Blue). Huomasitkos tämän jo ensimmäisestä kuvasta? :)



//Eemeli

20. toukokuuta 2011

Kortti 1 vaihtoehtoisista materiaaleista

Punaista ja valkoista mieleni tänään tekevi. Siispä kortistanikin löytyvät nämä värit, hitusella vihreää höystettynä. Tässä siis tulee kortti vaihtoehtoisista materiaaleista, jotka olen kasannut itseäni ja kolmea kanssasisartani varten. Tarvikeluettelon ja mistä tässä kaikessa oiken on kyse, voit käydä katsomassa täältä.

Leimakuva on Helz Cuppleditchin, taustalle leimattu ruusu 7gypsiesin, kukka tehty Fiskarin L-kokoisella leikkurilla ja keskustana pienempi kukkanen. Nauha alunperin valkoinen ja värjätty itse tekemälläni mistillä. Muutama koriste vielä nurkkiin ja kortti numero 1 vaihtoehtoisista materiaaleista on valmis.

Kortti nro 33/2011

Lähikuva kukasta, jossa siis keskustana itse tehty kukka, josta postaus löytyy täältä.



Käy toki katsomassa myös minkälaiset kortit Kiti ja Sande tekivät näistä samoista aineosasista. Tässä myös blogittoman Riitan kortti Teille ihasteltavaksi.



Ensi viikolla sitten jännätään minkämoisen haasteen Kiti meille keksii ja kuinka pahasti omien tuttujen juttujen ulkopuolelle tässä vielä joutuukaan näiden vaihtoehtoisten materiaalien kanssa. Mutta innolla siis odotan kuorta ja sen sisältöä :)


//Eemeli

19. toukokuuta 2011

Aurinkoa sateen keskelle

Onpas ollut melkoisen sateista tässä viime päivät. Eilen tosin kyllä aurinkokin paisteli mutta nyt kun katsoo ennusteitakin eteenpäin niin melko märältä tulevatkin päivät näyttävät. On siinä onneksi kaksi hyvää asiaakin; a) pysyttelen sisätiloissa ja kiltisti teen opiskeluhommia (kortinteon ohessa, vai mitenpäin se menikään) ja b) sunnuntaina kylvetyt kesäkukkien siemenet saavat kosteutta yläilmoista käsin.

Jotenkin kyllä silti kaipaa väriä tähän touhuun, joten piristystä on haettava kortista ja yritin nyt tehdä oikein iloisen ja aurinkoisen kelta-oranssin kortin. Osallistun sillä myös seuraaviin haasteisiin:

¤ Cupcake Craft #145: puutarhassa
¤ Ellephantastic #26: syntymäpäiväkortti
¤ Fun With Shapes And More #83: onnittelukortti
¤ Papertake: kukkasia
¤ Paper Pretties #154: kukkasia
¤ Sentimental Sundays #55: itsetehdyt kukat
¤ Stampin' B #111: kevätkortti
¤ Truly Scrumptious #57: mitä vain
¤ Wags 'n Whiskers #54: ympyröitä (candy and circle around 80)

Vaaleankeltaiseen korttipohjaan leimailin suoraan oransseja kukkasia ja keskelle pääsivät nämä minun lempparit elikäs candyt. Numeron päälle laitoin kirkasta 3D-ainetta, joka näkyy huonosti kuvassa mutta on oikeasti todella kivannäköinen (sellainen 'pakko koskettaa onko tuo märkää' :) Tekstin olen saanut, värittelin sen akvarelleilla oranssimmaksi ja reunojen käsittelyn jälkeen kiinnitin oranssiin kartonkiin, jonka reunat myös saivat walnut-sävyistä mustetta. Kukat ovat myöskin saatuja, niitä hieman käsittelin kolmiulotteisemmiksi ja liimasin keskelle kirkkaat timantit.


Kortti nro 32/2011



//Eemeli

18. toukokuuta 2011

Uusia ideoita vaikka muille asti jakaa

Nyt kun kevätaurinko paistaa jo täydeltä terältä ja ensimmäiset kukkasetkin ovat tuolla takapihalla esiin ilmestyneet niin tuntuu että ideoita ja suunnitelmia olisi vaikka muille jakaa. Wapun kunniaksi ideoin neljän hengen kimpan, jossa jokainen lähettää vuorollaan toisille samat materiaalit sisältävän kuoren, joista sitten tehdään annettujen ohjeiden mukaisesti kortti. Ja koska kolme muutakin keväthöperyyden saanutta henkilöä intoutui asiasta, niin minä aloin järjestäjän ominaisuudessa sitten kasailemaan ensimmäistä kuorta näille kanssasisarille laitettavaksi. Tässäpä kuva yhdestä matkaan lähteneestä kasasta.



Kuoresta löytyi siis seuraavanlaiset tarvikkeet:

¤ Helz Cuppleditchin leimakuvia neljä kappaletta (kahta eri mustetta ja molemmista harjoituskappaleet)

¤ taustaksi valkoista lasikuitutapettia ja kipsiharsoa, joita oli lupa sävyttää erivärisiksi ja/tai leimailla kuvia niihin, kunhan molemmat kortin taustasta kuitenkin löytyisivät jollain tapaa

¤ valkoista ohutta rapisevaa paperia (olisikohan tullut jonkun kukkapuskan mukana joskus eli kierrätys kunniaan)

¤ valkoisia kukkia, joita piti käyttää vähintään 1, ja keskustaksi sai laittaa mitä halusi (laitoin kukkasia muutaman vielä lisää kuoreen kuvan ottamisen jälkeen)

¤ valkoista nauhaa, jonka sai myös sävyttää eriväriseksi

¤ pieni pussi koristeita, joita piti löytyä kortista vähintään 2 kappaletta


Jotenkin tuo valkoinen väri on aina hirmuisen vaikea (tai ainakin itselleni), joten nyt pakottauduin harjoittelemaan sen käyttöä. Toki lupa oli sävyttää osasia ja täten välttää kaikki muu valkoinen paitsi kukat, joten saa nähdä ovatko tytöt pitäytyneet valkoisessa vai onko värimaailma jotain aivan toista. Kuoresta löytyi myös yllätyspussukka, joka sisälsi kaikenmoista pientä askartelusälää (mm kukkia, kastehelmiä ja candyja), mutta sen sisältöä ei kuitenkaan ollut sallittu käyttää tässä kortissa.

Tämän itse kasatun kuoren piti olla se kaikista helpoin, kun osaset ovat jo entuudestaan tuttuja, mutta kyllä tässä itsensäkin saa haastettua kun noista pitäisi alkaa pikku hiljaa korttia suunnitella. Onneksi hieman jo jotain suunnitelman tynkää mielessä on, joten ehkäpä minä saan kortin tehdyksi ennen seuraavien materiaalien saapumista :)


//Eemeli

17. toukokuuta 2011

Paussin jälkeistä totuttelua


Viime viikko meni sairaslomaillessa erään operaation jälkimainingeissa, joten nyt ollaan jälleen totuttelemassa arkeen. Synttärikorttitilauksia tuntuu tulevan useammastakin suunnasta ja itse asiassa kolme korttia pitäisikin olla tehtynä sunnuntaihin mennessä -- yksi 50-vuotiaalle, yksi 70-vuotiaalle ja yksi 80-vuotiaalle, joten ei auta jäädä laakereille lepäämään.

Osallistun kortillani myös kahteen haasteeseen:

¤ Moving Along With The Times #98: 2 B-kirjainta (Birthday card, Bow & Bling)
¤ PaperPlay: mitä vain


Kortti nro 31/2011


Jälleen kortti ilman leimakuvaa ja melko perinteiseen tapaan tapettia taustapaperin sijasta. Tekstin olen saanut, hieman lisäsin punaista väriä ja kiinnitin vaaleanpunaisen kartongin päälle. Reunat käsittelin punaisella musteella. Numero tehty pinkillä 3D-aineella, joka on vielä lisäksi sellaista hieman kimaltelevaa, niin saatiin blingblingiakin korttiin mukaan. Kukan keskelle candy, joka sai hieman 3D-ainetta päällensä, ja loppusilaus vaaleilla puolihelmillä. Jälleen melkolailla yksinkertaisella linjalla tuli mentyä, mutta jotenkin tuntuu nämä isojen kymmenien kortit sellaisilta ettei niistä mitään hirmuisen koristeellisia ja 'monimutkaisia' halua tehdä.


//Eemeli

10. toukokuuta 2011

Vaaleanpunaista kasikymppiselle

Tilattujen korttien linjalla jatketaan eli tällä kertaa on vuorossa sitten kortti 80-vuotiaalle. Leimakuvatonta, yksinkertaista ja ei liian räikeää oli oma ohjeeni tämän kortin suhteen. Osallistun toki samalla myös muutamaan haasteeseen:

¤ PaperPlay: oma tyyli (my style is most definitely lots of candies :)
¤ The Crafty Pad #120: pisteet ja pallurat
¤ One Stop Craft #130: syntymäpäiväkortti
¤ Secret Crafter #133: kierrätystä (the tree is made of an old wall paper which is been used also under the sentiment and numbers)

Taustalle leimasin muutamia vaaleanpunaisia kiemuroita. Puu on leikattu tapetista, jonka olen saanut joltakulta, ja myös onnea-teksti sekä numerot on leimattu samaiselle tapetille. Tikkaukset tehty ohuella promarkerin rajauskynällä. Candyja, candyja, candyja ja loppusilauksena kolme vaaleanpunaista puolihelmeä.


Kortti nro 30/2011 - MYYTY


//Eemeli

9. toukokuuta 2011

Kortti 70-vuotiaalle

Minulta on tilattu kaksi 70- ja kaksi 80-vuotiaan onnittelukorttia, joten nyt kun on sairasloman vuoksi hieman kotosalla kiinni niin on hyvää aikaa puuhastella näiden parissa. Vaikka vapaiden käsien antaminen onkin mukavaa, niin jotenkin aivot sitten tuppaavat surraamaan ihan tyhjää kun korttia pitäisi alkaa tehdä. Päätin lähteä jälleen leimakuvattomalle linjalle ja pitää ainakin tämän ensimmäisen kortin kokonaisuuden melko simppelinä.

Osallistun kortilla myös seuraaviin haasteisiin:

¤ Cupcake Craft #141: ruutukangas ja ruusut
¤ The Crafty Pad #120: pisteet ja pallurat
¤ One Stop Craft #130: syntymäpäiväkortti
¤ Cupcake Inspiration #110: seuraavanlainen inspiraatiokuva












Vaaleankeltaisen korttipohjan päälle laitoin lasikuitutapettia, johon leimasin ruusuja ja liimasin niiden keskustoihin puolihelmet. Pienet kukat nurkissa olen saanut; taivuttelin hieman niiden terälehtiä ja liimasin vihreät jalokivet keskelle. Onnea-tekstin ja numerot leimasin suoraan candyihin, jotka sitten kiinnitin lasikuitutapettiin. Lisäsin hieman vielä oranssia 3D-ainetta noihin numeroihin. Melkolailla simppeli kortti siis mutta toivottavasti kelpaa tilaajalle.

Kortti nro 29/2011

Tässä hieman vielä lähikuvaa candyista ja koristeista.



//Eemeli

2. toukokuuta 2011

Vihreä lohikäärmekortti

Tänään Teitä hemmotellaan toisellakin kortilla sillä tässä opiskelujen ohessa katselin hieman tämänhetkistä haastetarjontaa ja sieltä silmiini osui eräs mielenkiintoinen haaste, joka loppuisi huomenaamulla, niin päätin pelata varman päälle ja julkaista kortin jo tänään. Osallistun kortillani myös "muutamaan" muuhun haasteeseen:

¤ Passion for Promarkers #97: entisaika (dinosaurukset ja lohikäärmeet)
¤ Cupcake Craft: jotain c-kirjaimella alkavaa (C is for critter and candy)
¤ Crafty Catz #80: onnittelukortti (onnea = congrats)
¤ PaperPlay: jotain ei-askarteluun tarkoitettua (the green thing on the back is used for wrapping flowers/bouguets)
¤ Crafts 4 Eternity #17: mitä vain
¤ Cupcake Inspiration #109: seuraavanlainen inspiraatiokuva (the hanging clothes gave me the inspiration for my hanging flags)










¤ Moving Along With The Times #96: mitä vain
¤ Sweet Stampin: kokeile jotain uutta (new image, coloring technique and candy)
¤ I ♥ ProMarkers #63: tausta ilman kuviopaperia
¤ One Stop Craft #129: tikkaus
¤ Stamp Something: siivekäs olento
¤ Cute Card Thursday #162: vapaavalinnainen luonnos (sketch made by me :)













Leimakuvan olen saanut ja värittämisen suoritin tietystikin promarkereilla (ylimmän haasteen mukaisesti). Keltavihreän korttipohjan päälle liimasin vihreää harsomaista kangasta, joka taitaa jälleen olla näitä jonkinsortin kukkapuskan mukana tulleita eli vihreää ajattelua niin ekologisesti kuin kortin värisävyissäkin.

Koska kuva on melko iso tuohon 5 tuuman korttipohjaan ja vähän ajattelin tämän käyvän synttärikortista pojalle, niin päätin pitää koristukset melkolailla minimissä. Vihreä punchinella sopi tähän kuin nenä päähän. Liput leikkasin kuviopaperista ja "tikkasin" promarkerin ohuella rajauskynällä sekä tietysti muutama candy vielä koristeeksi.


Kortti nro 28/2011 - MYYTY


//Eemeli

Magnoliahaaste #55

Tämän viikon Magnolihaasteessa oli aiheena kukkia äidille. Leimakuvan olen saanut jostain ja vielä valmiiksi stanssattuna (itse kun en moista laitetta omista), joten sen osalta minulle jäi vain kuvan värittäminen. Pohjalla tapettia, jonka olen saanut vaihtamalla leimakuviin. Myös valkoinen kukka on tullut vaihdon seurauksena (kukkavaihto).

Pitsi ja nappi ovat mummolta peräisin. Punchinella ja vaaleansiniset puolihelmet sitten ihan itse ostettuja :)


Kortti nro 27/2011


//Eemeli